Thursday, November 02, 2006

Myöhässä

Kotimatkalla junamatka kesti huomattavasti odotettua kauemmin ja ehdin päätellä kauluksen ja kaikki langanpäät sekä kuvata puseron matkalla. Ehdin myös parannella hihojen kirjoneuleosuutta ujuttamalla työhön lisää lankaa, kärsivällisyyttä vaativa homma en taatusti olisi tehnyt kotona, olisivat ne välttäneet ilmankin.
Pusero on siis Pyöreä-kaarrokkeinen pusero kaksinkertaisella langalla Garnstudion sivuilta. Lankaa kului ihan ohjeen mukaan (hiukan jäi molempia päävärejä, mutta ei missään nimessä kerällistä), paitsi että käytin vain yhtä väriä kaarrokkeen tummiin kohtiin, sitä kului silti alle kerä.
Pusero valmistui kahdessa viikossa, mikä on minulta ihan hyvä suoritus, vaikkakin kaksi pitkää junamatkaa ja viiden millin puikot auttoivat asiaa.

Saa nähdä miten Alpaca kestää käyttöä. Olen kuullut varoituksia sen taipumuksesta venyä, mutta tämän ei ainakaan painosta pitäisi venyä.

Tåget var ordentligt försenat, så jag hann både maska av kragen, sy ihop sömmarna under ärmarna, fästa alla trådarna och fotografera den färdiga tröjan under resan. Tröjan är stickad efter ett mönster från Garnstudio. Tack vare två långa tågresor och stickor nummer 5 blev den klar på två veckor. Roligt med ett lite snabbare projekt som omväxling - jag brukar ju använda betydligt längre tid än så bara till strumpor.

Återstår att se hur Alpacan kommer att klara sig i användning. Kommer den att dra sig? Att noppra sig?

13 Comments:

At 6:38 PM, Anonymous villasukka said...

Kaunis, tykkään sekä väreistä että kuvioista. Itse en ole vielä koskaan (muistaakseni) tehnyt kaarrokeneuletta, pitää joskus kuitenkin yrittää.

 
At 6:58 PM, Blogger neja said...

Ihan älyttömän kaunis neule:)

 
At 7:50 PM, Anonymous Kanerva said...

Neuleessa on ihanat värit!

 
At 8:35 PM, Anonymous Villasatu said...

Kaunis pusero totta tosiaan, ja alpakkaisena varmasti lämmin, vaikka onkin kevyt.

 
At 8:49 PM, Blogger Riikka said...

Kaunis on minustakin. Pidän myös paljon kaarrokeneuleista ja suunnitteilla on tehdä itsellekin, kunhan aikaa vain löytyis

 
At 9:38 PM, Anonymous Maarit said...

Tosi kaunis neule ! Olen itse kattelut tota samaa ohjetta. Kerrohan sitte kokemuksia miten se kestää =)

 
At 9:52 PM, Blogger Mia said...

Den är Jättesnygg!!! Grattis!!!

 
At 8:47 AM, Blogger joko said...

kaunis kuvio tuossa neuleessa. on varmasti tosi lämmin!

 
At 2:57 PM, Blogger Martsuli said...

Tosi nätti pusero!! Ja nopeasti olet sen valmiiksi saanut!
Toivoisin, että kuvat blogissassi olisi isompia tai klikattavissa isommiksi. Pääsisi ihailemaan yksityiskohtia paremmin.

 
At 3:15 PM, Anonymous Ida said...

Imponerad som vanligt! Jättefin. Kom gärna med rapporter om hur tröjan mår efter användning.

 
At 6:35 PM, Anonymous carina dencker said...

Så himla fin den är. Måste du nu inte ha ett par knästrumpor i samma mönster oxå....

 
At 7:03 PM, Anonymous Ida said...

Glömde ju fråga vilken avmaskning det blev. För det var väl denna tröja du funderade kring?

 
At 11:16 PM, Blogger Soili said...

Aj Aj..miten ihana ,toivottavasti lanka käyttäytyy hyvin,kun olet tehnyt noin suuren työn.Sukkiin tuo lanka ei ole oikein sopiva,sen tiedän ainakin.

 

Post a Comment

<< Home