Ahkeruus
Kuluneen viikon aikana olen harrastanut paljonkin julkineulontaa. Junassa, kirjastossa, elokuvateatterissa (odotellessani filmin alkamista)... Monilla on ollut tilaisuus kommentoida kutomistani ja aika monet ovat sen tehneetkin. Yhteistä melkein kaikille on toteamus ahkeruudestani. Mitä siihenkin sitten vastaisi, enhän minä ahkeruuttani kudo, vaan ihan huvikseni. Tietysti käytän hyväkseni esimerkiksi junamatkat, mutta minä luen kyllä kutomiseni ihan samaan luokkaan kuin lukemisen, mitä ennen harrastin vastaavissa tilanteissa (ja siitä en koskaan ole saannut kehuja tuntemattomilta). Millaisia kokemuksia teillä muilla on tuntemattomien suhtautumisesta neulomiseen?
Under veckan som gått har jag stickat offentligt en hel del. Många har kommenterat hur flitig jag är, något jag själv sällan förknippar med stickning. Det är något jag gör för nöjet!
posted by Lea @ 11:44 AM
7 comments
7 Comments:
Ahkeraksi kehutaan. Mutta kun teen julkisesti ristipistoja, niin silloin riittää ihmettelijöitä. Ristipisto-sana ei tunnu olevan kovinkaan tunnettu.
Yleensä tuntemattomat ovat hyvinkin kiinnostuneita, ja monesti huomaa että henkilö ehkä haluaisi jutella tai kysyä aiheesta enemmänkin, muttei uskalla/ehdi/tai pelkää tunkeilevansa. Monet yli 4-kymppiset miehet ovat olleet vaikuttuneita että miten sä OSAAT! Se tuntuu hassulta, koska ei ajattelis että miehet kiinnittäs ollenkaan huomiota. Ehkä heille tulee äiti mieleen?
Sitten taas läheisemmät ihmiset, naapurit, sukulaiset, puolitutut, heiltä saattaa tulla jos jonkinmoista kommenttia. Yleisesti kuitenkin positiivista, mutta joukossa paljon sellaisiakin kuten "taasko sä neulot" ja "etkö hetkeä voi olla ilman niitä puikkojas". Kaikille kuitenkin kelpais käsinneulottu ihan mikävaan :D
Juuri ahkeruuskommentteja tulee, ja miksi kysymyksiä, kun kaupastakin saisi...
Mullekkin sukulaiset aina kuittailee ahkeruutta. Ja se on tosiaan vähän outoa, koska ei sitä koe itse ahkeruudeksi kun on kivaa :)
Minua rasittaa kun vanhemmat hehkuttaa koko suvulle käsitöistäni. Sukujuhlissa näytetään jotain pikaisesti ommeltua peruspaitaa varmasti jokaiselle sukulaiselle. Paita mikä paita. En kai esitteleisi kaupastakaan ostettua paitaa kaikille.
Koulun käytävillä neulomiseeni ei ole sen kummemmin onneksi suhtauduttu. Ihmettelen vaan, että peruskoulussa jokainen on tekstiilitöissä neulonut tai virkannut varmasti edes yhden silmukan. Miten neulominen on kuitenkin niin mummojen juttu...
Kuulostaa tosi tutulta.
Joskus ihan hävettää.
Matkustin aiemmin päivittäin junalla työmatkani ja melkein aina joku sanoi jotakin.
Kerran konduktööri tuli luokseni ja sanoi, mä ajattelin, että onneksi sä olet junassa. Viitsisitkö ommella mun napin kiinni. Häneltä oli pudonnut virkatakista nappi.
Eilen neuloin kun odotin hierontaan pääsyä. Kun hieroja tuli hakemaan sisään niin kehui että käytän luppoajan hienosti hyväksi - ja samaan hengenvetoon sanoi ettei osaa itse tehdä mitään käsitöitä. Mutta kiva kun saa kehuja myös semmoisilta jotka ei itse tee käsitöitä, että osaavat silti arvostaa. Siis hieroja oli nainen ja paikka urheiluhierojaopisto.
Post a Comment
<< Home