Thursday, May 25, 2006

Kevätpuuhia

Näin toukokuun lopulla on jo aika laittaa talvivaattet pois ja olenkin viime päivinä pessyt talvisia villavaatteita. Sain lopultakin toimeksi ostaa villalle (ja muille eläinperäisille kuiduille) sopivaa saippuaa ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Sukista, vanttuista ja myssyistä tuli ihanan pehmeitä. Saippuaa voi käyttää myös pesukoneessa ja myös Regia-sukkani saivat luksus-käsittelyn. Tästä lähtien en taida enää pestä niitä tavallisessa pyykissä, sen verran paremmilta ne tuntuivat.

Kevätkunnostukseen kuului myös sormikkaan parsiminen. Ennen olen vain kursinut reiät kokoon tai antanut niiden kasvaa mutta nyt halusin opetella vähän tyylikkäämmän ja kestävämmän tavan. Parsiminen kuuluu ilmeisesti sellaisiin taitoihin joita ei enää kuulu osata tai sitten kaikkien oletetaan jo osaavan, sillä ohjeet ovat harvassa. Luulin löytäväni sellaisen esimerkiksi Sukkasillaan-kirjasta, mutta ei. Lopulta seurasin HJS Studion parsimisohjetta. Lopputulos ei ollut kaunein mahdollinen, mutta uskon sen kestävän. Ensi kerralla osaan jo varmaan paremmin, mutta muutkin ohjeet ovat tervetulleita.

Såhär i slutet på maj börjar det bli dags att packa undan vinterkläderna. Jag har skaffat ulltvål och tvättat lite mössor och vantar som ska läggas undan samt konstaterat att ullstrumpor blir mycket mjukare med ulltvål och att de hädanefter borde få undvika vanlig tvätt.

Jag har också övat stoppning, med instruktioner härifrån. Resultatet blev inte riktigt lika fint som på bilderna där, men jag hoppas att det håller ändå.

1 Comments:

At 5:14 PM, Blogger Unknown said...

Itse olen pähkäillyt paikkojen ja parsimisen kanssa. Haluaisin tehdä sen niin, että lopputuloksesta ei tietäisi, että mitään reikää on koskaan ollutkaan.
Mummoni yritti joskus minua opettaa parsimaan, mutta eipä se joskus 13-14 v kovin kiinnostanut. Sen muistan, että hänen parsimuksensa olivat siistejä.

 

Post a Comment

<< Home