Wednesday, April 11, 2007

Salaisista sukista ja vaihdoista


Salaiset sukkani neuloin ja lähetin Famulle Varrelle Virran.

Salaisten sukkien neulominen toi mukavaa vaihtelua ja uusia haasteita sukkien kutomiseen. Olen tavallisesti kutonut vain itselleni ja avokille ja silloin sukkaa on voinnut sovittaa jos koko on vaikuttanut epäilyttävältä. Nyt piti tähdätä mittoihin.

Sopivaa lankaakaan ei ollut löytyvinään joten sain hyvän tilaisuuden täydentää sukkalankavarastojani. Näihin sukkiin käyttämäni lanka oli minulle uusi tuttavuus, Regia 6-fädig. Ihan kiva lanka, mutta välillä sai olla varovainen ettei joku säikeistä karannut silmukasta. Malli oli vapaa ja valitsin Meida's Socks Favorite Socks-kirjasta. Mallin oppi nopeasti ulkoa, mutta palmikkoa en näissä onnistunut tekemään ilman apupuikkoa.

Jo vaihtoon ilmoittautuessani päätin etten ottaisi tästä mitään suorituspaineita. Tavallaan onnistuin, sillä uskalsin lähettää matkaan sukkaparin joka ei ollut täydellinen. Periaattessa minusta on itsestään selvä että jokainen kutoo parhaansa mukaan ja siihen on kaikkien osapuolten tyydyttävä, mutta jotenkin niiden omien tuotosten olisi kuitenkin oltava täydellisiä. Toisaalta tällaiset vaihdot ovat tilaisuus esittää taitojaan toisille neulojille ja toinen toistaan upeampia sukkia onkin esitelty vaihdon tiimoilta. Katsokaa vaikka näitä Lauran minulle neulomia sukkia.

Paketet jag skicakde iväg häromdagen har kommit fram till Famu. I paketet fanns mitt bidrag till (det finska) sockbytet, ett par Meida's Socks stickade i Regia 6-fädig. Mönstret finns i Favorite Socks och var ett rätt enkelt spetsmönster som piggades upp med en fläta. Garnet var en ny bekantskap. Det var mjukt och trevligt, men i flätan och i en ssk var det lätt att missa någon tråd.

1 Comments:

At 7:08 PM, Blogger laurar said...

Hih, kiits. Ihastuin just tänään noihin Meidoihin kirjaa selaillessa. Ajattelin et josko äitienpäivälahjaksi omalle äitykälle.

 

Post a Comment

<< Home