Wednesday, November 30, 2005

Värikästä


Sunnuntain neuletapaamisessa innostuttiin värjäämään lankaa. Valkoinen seitsemän veljestä muuttui kirjavaksi.

Eris on edennyt ensimmäiseen palmikkokulmaan, mutta tämäniltaisessa puolivilustuneessa tilassa katsoin sukkien olevan parempi vaihtoehto. Niistä tulee ihan tavalliset sukat, mutta tein kärjen aloituksen tällä kertaa Ullan ohjeen mukaan. Voi jopa olla niin että siitä tulee minun perusaloituksen tästä lähtien. No, onhan niitä muitakin aloituksia, joita en ole edes kokeillut. Toisaalta vierasta hiukan niitä joissa pitää virkata tilapäinen aloitusreuna.

Silmukkamerkit edellisessä kuvassa ovat muuten peräisin kynistä. Ainakin yhteen aikaan monissa mainoskynissä oli moisia rinkuloita jotka sai helposti irrotettua (ja kynän kasattua käyttökelpoiseksi sen jälkeen). Juuri sopivan kokoisia silmukkamerkeiksi.

Tuesday, November 15, 2005

Eris

Sukkia en ole saannut aloitetuksi, mutta Eris edistyy mukavasti Håkan Nesserin kirjoja kuunnellessa. Nyt on meneillä Kommissarien och tystnaden. Sileä neule edestakaisin on edelleen tylsää (niin tylsää että päättelin jossain välissä kaikki tähänastiset langanpäät), mutta nyt on sentään jotain pientä kivaa joka toisella rivllä, nimittäin vyötäronkavennuspalmikot.

En tehnyt raglankavennuksia palmikoilla siitä yksinkertaisesta syystä etten kertakaikkiaan huomannut että niinkin olisi voinut tehdä. En ole kuitenkaan varma että olisin tehnyt niitä vaikka olisinkin löytnyt ne ajoissa, mutta olisihan kuitenkin ollut suotavaa että olisin lukenut ohjeen tarkemmin noin yleensä. Tiedä mitä muuta olen jättänyt tekemättä (ei vain, silmukkamäärät y.m. ovat kyllä täsmänneet, joten mitään suurempaa ei taida puuttua).

Saturday, November 12, 2005

Pitkästä aikaa

Sormikkaat valmistuivat viime sunnuntaina ja matkasivat heti Englantiin. Ehtivät kuitenkin tulla kuvatuiksi ennen pakettiin joutumista:

Harmaat ja tylsät, mutta en tiedä olisiko vastaanottaja käyttänyt iloisen punaisia...

Eris on edennyt hihojen alapuolelle, mutta vielä on pitkä pätkä sileää neuletta (edestakaisin :-() ennen helman palmikoita. Koska Bird's Eyen puikot ovat kiinni Eriksessä ei minulla olekaan tällä hetkellä mitään muuta kudottavaa. Ehkä aloitan sukat maanantaina ostamastani Regiasta.

Haluaisin tällä kertaa kokeilla jotain muuta aivan tavallista sukkaa, mutta en ole oikein löytänyt sitä oikeaa mallia. Lyyra-sukista tulisi varmaan liian sekavan oloiset raitalangasta.